keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Uteliaisuus voitti

Tänään kävin tekemässä taas salilla EFBW2 treenin. Ihan kauhee hiki ja ihana olo! Nämä ohjelmat ovat kyllä tosi mahtavia, kun saa itsensä rääkättyä loppuun asti.

Siksipä uteliaisuus voitti ja maksoin vielä Superdieetti Extra -valmennuksesta, jonka Fitfarm tarjoaa vain superdieettiläisille. Siellä tulee EFBW3 treeni ja kotitreenikin uusitaan. Miehen kesälomalla on toiveissa käydä salilla tiheämpään kuin 2x viikossa, ja nää Giantsetit ovat kyllä mahtavia ja piristävää vaihtelua, joten ihan mielelläni sen maksoinkin. Lisäksi saa ruokaohjeet, mutta luulen, että Lite, GFG tai Superdieetin perusta toimii ihan yhtä hyvin. Kesällä annan itselleni luvan syödä vähän löysemmin ja pääpaino on salitreenillä.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Reidet tulessa

Ah, tuo EFBW2 treeni on kunkku! Reidet on tulessa ja maitohapoilla, takapuoli huutaa armoa kun viimeset peffaliikkeet tekee selänojennuksena.
Sain viime viikolla tehtyä vielä 2 treeniä, ja tämä viikko alkoi nyt maanantain salitreenillä. Sen lisäksi tänään kävin vielä yli tunnin lenkillä, joskin hieman jalat meinasivat olla kuin tönkkösuolatut muikut.

Mä jotenkin tykkään tästä jättiläissarjatyylisestä treenistä. Toki ihan perustreeni on ok, mutta tässä saa itsensä vedettyä ihan piippuun kun viimestä kierrosta vetää.

Treenin jälkeen vielä pitkään lihaksissa on sellainen "polte" - miten sen nyt kuvailisi. Kihelmöinti. Ei mulla ikinä perustreenistä tämmöstä oo tullu, mutta nyt joka-ainoa-kerta kun vedän tän EFBW treenin niin on tää tunne. Ehkä se on jotain jälkipolttoa, kun vedetään niin paljon toistoja?

Viimenen viikko superdieettiä käynnissä. En oo ihan varma vielä jatkon suhteen.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Treeni kulkee

Tänään pääsin pitkästä aikaa salille vääntämään EFBW2 treeniä. Ja voi juku, että se toimii. Tein neljä kierrosta, ja viimesellä kierroksella hiki tippui silmäripsistä. Aivan hullua menoa. Toistoja oli sen verran paljon, että jouduin pudottamaan treenipainot askelkyykyssä kokonaan pois viimeisillä toistoilla. Oli melko tyhjä olo treenin jälkeen. Mutta ah, niin onnellinen.

Mikähän siinä on, että treeni maistuu paremmalta kuntosalilla kuin kotona? Esimerkkinä, mä olen tehnyt sekä salilla että kotona EFBW1 treeniä. Kotona sen tekeminen on tosi tylsää ja puuduttavaa. Salilla treeni kulkee ja hiki virtaa. Onkohan se se ympäristö? Tai onko kotona treenaaminen liian altista häiriötekijöille? Monesti salilla ei paljon muita treenaajia ole päiväsaikaan, joten "esittäminen" ei ainakaan ole minulle tärkeää. Ehkä se on myös se henkinen tila, kun lähtee jonnekin treenaamaan ja maksaakin siitä, niin sitten tulee tehtyä vähän ekstraa.

Tällä viikolla tarkoitus käydä vielä 1-2 kertaa salilla treenaamassa. Jospa sitä yhden kotitreenin jaksais jossain välissä lasten päiväuniaikana suorittaa.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

5.viikko alkaa

No niin, kun on palattu ohjelmaan niin pitihän sitä perinteiset mitat ottaa.
Senteissä ei muutoksia: Vyötärö 74cm, Navanympärys 82cm, Lantion ympärys 94cm.
Paino on plussalla, eli nyt 71.8kg. Mutta onhan tuo lähtötilanteeseen nähden tosi hyvä. Ja puntarihan ei kerro kaikkea.. nestettä todennäköisesti johtuen siitä, että palasin hetkeksi "normaaliin" ruokavalioon.
Katsotaanpa mitä saan 2 viikon aikana aikaseksi.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Voimaantumista

Ystäväni nimeltä Motivaatio on palannut! Johan se olikin pari viikkoa ihan karkuteillä. Sekä blogauksen että dieetin suhteen. Ja varsinkin treenin suhteen. Annettakoon anteeksi, sillä olihan siinä sairasteluita ja jälkitauteja, suurta univelkaa, upottavaa väsymystä, tahmeita silmäluomia, vavisuttavaa huolta lapsen voinnista.

Nyt pikkuhiljaa Motivaatio on siis supattanut korvaani, että vedetään tää juttu nyt loppuun asti. Että pärkkele, minähän en luovuta. Nyt on vielä 2 viikkoa tehokasta peliaikaa jäljellä. Treenit vedetään todellakin täysillä, loppuun asti. Nyt jos koskaan täytyy löytää jostain aikaa päästä kuntosalille! Lopussa kiitos seisoo, se on varma! Ja se tunne treenin jälkeen, kun on kaikkensa antanut.

Tervetuloa Motiaatio! Toivottavasti sinä viihdyt pitkään! Olen mahdollisimman hyvä emäntä sinulle!