keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Päivitystä

En tosiaan ole jaksanut ottaa maanantaisia mittoja, mutta sen verran olen puntarilla käynyt, että paino on noin 71.5 eli vähän plussalla ollaan.
Maha on vieläkin sekaisin, vatsatauti ei ole päästänyt otettaan. On melko ärhäkkä pöpö. Mulle ei maistu mikään ruoka, eikä ole oikein nälkäkään. Vatsa on jotenkin pinkee pallo, ja mahaa pistelee edelleen aina kun suuhun laittaa jotain. Joten en pysty noudattamaan SD ruokavaliota.

Mutta ei se mua haittaa. Onhan tässä tullut jo vedettyä dieettiä yhteensä 16 viikkoa ennen tätä totaalistoppia.
(4 viikkoa GFG, 10 viikkoa Lite, 2 viikkoa Superdieettiä). Ja varmasti jatkan vielä SD:n loppuun tai jopa aloitan alusta koko homman, kunhan ensin toivun.

Löysin yhdet wanhat housut, joita olen pitänyt viimeksi parikymppisenä (noin 10 vuotta sitten) ja 62-kiloisena. Ne sujahtavat jalkaan ja näyttävät hyvältä! Eli olen aivan selvästi nyt vain 10 kiloa painavampi, mutta huomattavasti kireämpi, eli lihasta löytyy. Lihas menee pienempään tilaan, nuorena ilmeisesti olin hoikka mutta lihakseton. Tuli tosi hyvä mieli, kun pystyn pukemaan samoja vaatteita kuin ennen, se luo uskoa, että tässä on joku muutos saatu aikaan! Loppusentit ja kilot lähtevät varmasti ajan myötä. Toivon että myös raskauksien riepottelema vatsanahka myös vetäytyy ajan mittaan, se on kropassani ainoa kohta, mistä en pidä. Mutta nyt malttia ja aikaa, vatsaa on venytetty yhteensä 18kk, joten en voi olettaa että se vetäytyy yhtään sen nopeampaa ainakaan.

Palaan tähän blogiin kun taas jaksan!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Sairastuvalta päivää

Otsikon mukaiset terveiset! Ei ole tämä viikko mennyt putkeen ollenkaan. Sain ensin rajun vatsataudin, ja niinpä se kiersi koko perheen. Kun olen itse valvonut oksentaessa ja hoitaa sitten kaksi yötä oksentavia lapsia, ei olekaan enää helppoa noudattaa ohjelmaa. Treenit on jääneet tekemättä, ainoastaan 1 EFBW treeni on tällä viikolla tehty. Ruokavaliostakin olen poikennut, ja olen niin väsynyt, etten jaksa edes sitä harmitella. Suuria mässäilyjä ei ole, mutta esim ruokailuja on jäänyt välistä, olen jonkun päivän elänyt vain leivällä yms. Olen kertakaikkiaan niin poikki, etten käsitä, mistä minä voimia ammennan päivittäisten rutiinien suorittamiseen. Vaikeaa on, kun lapset sairastavat vuorotellen, niin toinen aina on energinen oma itsensä ja kaipaa hirveästi aktiviteettia, toinen haluaa vain maata sylissä.

Jotain positiivista tästä viikosta jää käteen, onpahan pesty kaikki petivaatteet, peitot ja tyynyt nyt pitkästä aikaa! Pikkuväki kun ei aina osaa ilmoittaa siitä oksentamisen tarpeesta tarpeeksi ajoissa..

Huh, jos tästä viikosta selviän täysjärkisenä, niin olen kyllä onnekas! Superdieetti jatkukoon, kun rauha palaa maahan.

maanantai 21. toukokuuta 2012

2. viikon tuloksia

Paino: 71,1 (muutos -0,2kg)
Rasva%: (kotivaa'alla) 30,7 (muutos +-0 prosenttiyksikkö)
Lihas%: (kotivaa'alla) 33.3 (muutos +-0 prosenttiyksikköä)
Vyötärö kapein: 74cm (muutos -2cm)
Vyötärö navan kohdalta: 82cm (muutos -2cm)
Lantion ympärys, levein kohta: 94 cm (muutos -2cm)

Niinkuin näkyy, painonpudotustahti hiipunut, ei sentään ihan nollaviikkoa tullut. Eka viikolla pudotusta olikin yli 2 kg, joten keskiarvopudotus on 1,2kg/viikko.
Mutta muuten on kiristynyt vyötäröltä, navanympäriltä ja takapuolesta ihan mukavasti. Niin se vaan on, ettei vaaka kerro totuutta

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kakkosviikon mietteitä

Kohta on toinen viikko superdieettiä takana. Ei yhtään käsitystä, missä paino menee, koska puntarista loppui patterit :) En kuitenkaan malta olla SD:n loppuun asti punnitsematta, vaan koitan muistaa vaihtaa patterit maanantaiaamuksi, jotta saadaan viikkopäivitys. *Note to self: Osta 9V pattereita*

Tällä viikolla sain tehtyä 3 aerobista aamulenkkiä tyhjällä vatsalla 1 aerobinen hoitui päivällä normaalina lenkkinä. Suoritin 2 kotitreeniä ja 2 EFBW1 treeniä. Treenit menivät perille ja luistivat oikein mainiosti, mutta jostain syystä se aloittaminen on alkanut tökkimään. Jotenkin semmonen, EVVK fiilis, että boo-riing, pitääkö alkaa taas kyykkäämään tai punnertamaan. Tietenkin fiilis on ollut hyvä treenin päätteeksi; tyyliin: "Jes, se on ohi, sain tehtyä, vähän olen kova mimmi!" Mutta miksi laiskotus meinaa ottaa vallan? Onko kyse kenties melko tiukasta ruokavaliosta? Liian vähästä kofeiinista? PMS:stä? Joku vaan treenaamisessa tökkii, mutta ei vielä pahasti.

Nyt pieni pelko perseessä mietin, että mitenköhän ens viikolla käy, kun hiilareita on entistä vähemmän, mutta treenin intensiteetti nousee. Lähteekö järki? Taju? Ehtiikö palautua? Saanko puserrettua ne pakolliset toistot? Kyllästynkö entisestään?

Toisaalta aivan mahtavaa, että dieetti on edennyt jo kohta kolmannelle viikolle. 1/3 siis takana ja ensi viikon jälkeen ollaan puolivälissä ja "juna" kääntyy takasin. Sillä tää dieetti vedetään kuin juna, kiskoilla tukevasti kolkuttaen, loppuun asti, vaikka muut jäisivät asemalle niin minä jatkan jylisten, annan veturin pillin viheltää ponnekkaana, vilkutan hyvästiksi kaikille kiloilleni, vatsamakkaroille. Heitän lentosuukon houkutuksille, herkuille, sokerille, roskaruualle, ranskanperunoille; Tähän junaan teille ei myydä lippua!

perjantai 18. toukokuuta 2012

Lihashuoltoa

Ihanaa, eilen torstaina pääsin hierojalle! Reilun tunnin mittainen puolihieronta teki kyllä niin hyvää. Nyt lihakset ovat hieman kosketusarat, mutta hartiat tuntuvat siltä, kuin niiltä olisi pudonnut maansiirtoauton lavallinen kivimurskaa.
Kuva täältä

Miksi se lihashuolto tuppaa jäämään? Venyttely tai hierojalla käyminen eivät todellakaan ole minulle itsestäänselvyyksiä. Hierojalla käyminen varsinkin on niin luksusta ja itsensä hemmottelua, että sitä pitäisi saada vähintään kerran kuussa aikaiseksi. Venyttelyä nyt vähintään kerran viikossa kunnolla. Milloin viimeksi edes olen venytellyt kunnolla? Rehellisesti sanottuna en muista.

Minulla ei ole aikaa. Jonkun on hyvä sanoa, että venyttele samalla kun katsot televisiota. Joo-o, mutta kun en katso televisiota juuri ollenkaan. Yleensä tv on auki ja puuhailen samalla jotain muuta, esim. siivoilen, laitan ruokaa tai bloggaan. Mihin väliin siis tässä pikkulapsiarjessa ujutan venyttelyt, kun nuo perustreenien aikaikkunatkin ovat niin rajalliset? Ehkä hiekkalaatikon reunalla? Tulee kyllä melkoinen supermutsiolo, jos vielä nekin hetket käytän venyttelyyn. Jos joku miettii, että eikö tuo tee muuta kuin treenaa, niin luulo on väärä. Olen erittäin paljon lasteni kanssa ja teen treenit pääsääntöisesti heidän päiväuniensa aikana tai siten, että se ei ole meidän yhteisestä ajastamme pois.

Mutta niin se vaan on, että jos mutsi voi hyvin, voivat lapsetkin paremmin. Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että äiti jaksaa. Syvissä vesissä ja väsymykseltä katkeamispisteessä olleena tiedän sen. Viime syksynä univeloiltani en jaksanut ulkoilla, liikkua ja söin mitä sattuu ja milloin sattuu. Hoidin itseäni aivan väärin. Univelat eivät ole menneet mihinkään, mutta kun vuoden alusta aloin syömään Fitfarmin ohjeiden mukaan, niin virkeyttä alkoi tulla enemmän. Vaikka nukun pätkissä, niin unen laatu parani, ja vähempikin riittää. Saan liikunnasta energiaa ja iloa. Samalla olen karistanut minua painaneet kilot ja olen paljon tyytyväisempi itseeni ja omaan ulkonäkööni.

torstai 17. toukokuuta 2012

Treenihaasteita, osa 2

Nyt on tullu lisää treenihaasteita. Aerobisen suorittaminen on hankalaa, kun lenkkarit ovat hiertäneet kantapäihin ISOT rakot. :(

Kuva täältä
Nyt kenkä kuin kenkä tuntuu erittäin ikävältä, ja ihan vielä ei ole niin lämmin, että pääsisi avojaloin kävelemään. Mitähän tilalle? Käykö aamuaerobisena villit dinosaurusleikit lasten kanssa olohuoneessa? Vai jätänkö aerobiset vaan suosiolla nyt väliin ja parantelen kantapäitäni? Onneksi EFBW treenit voi sentään suorittaa ilman kenkiä sukkasillaan.
 
Näistä vastoinkäymisistä ei saa masentua, enkä minä yöuniani ole menettänyt. Niillä mennään, mitä on annettu. Tosin tällaiset rakot ovat pientä esim. selkäongelmiin tai todellisiin loukkaantumisiin.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Tylsääkin tylsempi päivitys

En keksi mitään kirjoitettavaa, joten kerrotaanpa nyt päivän ruuat.

Klo 8 Aamupalaksi rahkapirtelö (leseet, lesitiinit, puolukka, mustaherukkamehukeitto, rahka. loraus vettä)
Klo 11 Lounas: salaattia ja kanaa
Klo 13 Kahvi+banaani treenin latauseväinä
Klo 13:30 Kotitreeni EFBW
Klo 14:00 palautusjuoma
Klo 15:30 Päivällinen: Jauhelihaa, perunaa, salaattia
Klo 18:00 Välipala: proteiinipatukka ja pähkinöitä+marjoja
Klo 20:30 Iltapala: Raejuustoa, mehukeittoa ja leseitä

Eli treenasin iltapäivällä joten vaihdoin välipalan ja päivällisen paikkaa. Toimiihan se noinkin! Näin treenipäivänä ei tarvitse kyllä nälkää nähdä, kun vielä saa syödä ennen treeniä tuon banaanin! Edelleen saa kivan tuntuman tuossa kotitreenissäkin, ja se on näin kotiäitinä helppo ja nopea tapa suorittaa pakollinen treenimäärä. Täytyy tehdä kaikki mitä ohjeissa sanotaan, että tulee maksimaalinen hyöty koko dieetistä! Ajattelin ensin kirjoittaa, että täytyy yrittää tehdä kaikki, mutta sana "yrittää" on mielestäni jo luovuttamista. Kuten Star Wars fanit tietävät, Yodakin sanoo:
"Do, or do not. There is no try". Älä yritä. Tee tai ole tekemättä. Yrittämistä ei ole.
Kuva täältä


Näihin kuviin ja tunnelmiin! 

maanantai 14. toukokuuta 2012

1. viikon tulokset

Tässä joitakin tärkeimpiä mittoja 1. viikon superdieetin jälkeen, mitattu 14.5. aamulla

Paino: 71,3 (muutos -2,2kg)
Rasva%: (kotivaa'alla) 30,7 (muutos -1 prosenttiyksikkö)
Lihas%: (kotivaa'alla) 33.3 (muutos +0,3 prosenttiyksikköä)
Vyötärö kapein: 76cm (muutos -1cm)
Vyötärö navan kohdalta: 84cm (muutos -2cm)
Lantion ympärys, levein kohta: 96 cm (muutos -1,5cm)


Superhyvä aloitus!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Viikonlopun tunnelmat

Viikonloppu on pian ohi. Syönnit meni suunnitelmien mukaan. Tänään äitienpäivänä sain aamiaiseksi munakokkelia (valkuaisista!) perus-pirtelön sijaan. Oli mukavaa vaihtelua. Lisäksi sain juoda kahvit rauhassa. Päivällä teimme kreikkalaisittain maustettua kanaa ja lohkoperunoita vihersalaatin kera. Toimi oikein hyvin! Muut söivät kahvin kanssa kakkua, mutta minä söin rahkaa ja tuoreita marjoja. Olen niin ylpeä itsestäni! Kohta iltapalarahka pirtelön muodossa naamaan, ja tämä päivä on dieetin suhteen mennyt loistavasti.

Huomenaamulla virallinen punnitus, ja olo on oikein positiivinen sen suhteen. Jännä nähdä, miten ens viikolla menee, kun ruokavaliota hieman kiristetään. Ens viikolla en taida päästä salille, joten kotitreeniä luvassa. Aerobiset tulee varmaan suoritettua vaunukävelyn merkeissä.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Perjantaifiiliksiä

Tänään on ollu huippufiilis! Peilikuva näyttää hoikemmalta, johtuu varmaan siitä, että hiilaripöhötys ja nesteturvotus on laskenut. Tuntuu, että pystyn vetämään vatsan sisään paremmin. Lisäksi mulla on uusi väri päässä, ihanan platinanvaalea, joka sopii mulle tosi hyvin. Tunnen oloni jopa kauniiksi.

Ruokailut on menny grammalleen nappiin. Kävin treenaamassa salilla treenin, ja voi että olin punainen ja hikinen sen jälkeen! Mutta silloinkin peilistä katsoi kirkkaat silmät ja onnellinen nainen! Treenin jälkeinen endorfiiniryöppy on jotain aivan järisyttävää. Treeniajankohdan takia vaihdoin päivällisen ja iltapalan paikkaa niin, että sain syödä treenin jälkeen jotain hiilaripitoista. Tarjolla oli perunoita, uunilohta, kasviksia ja raejuustoa. Voi pojat, että maistui hyvältä!

Dieetti siis menee eteenpäin kuin juna. Olotilat ovat mitä mielenkiintoisemmat. Illalla on yleensä hillitön palelu. Oon miettiny, että johtuukohan se tuosta "kylmästä" iltapalasta, sillä eiväthän mehukeitto, raejuusto ja leseet kovin lämpimiä ole. Tosin palelu lienee merkki siitä, että rasva palaa. Pitäs varmaan juoda vaikka kupponen teetä lämmikkeeksi, mutta en minä ole tee-ihmisiä! 
Nukkumaan mennessä olenkin sitten kääriytynyt pitkähihaiseen fleecetakkiin, jalassa vähintään kahdet sukat (tavalliset ja villasukat) sekä pitkät flanellihousut. Yön edetessä aamupuolelle alkaa armoton hikoilu. Sekin on merkki rasvan palamisesta! Kuoriudun vaatteista ja peitoista, ja aamun tullen ympäri sänkyä on sukkia ja paitoja levitettynä. Nukun vielä perhepedissä pienen 10-kuisen "vauvani" kanssa, niin onhan se aikamoinen härdelli. Yleensä suljen vaan makkarin oven enkä pahemmin jaksa siitä siivosta stressata.

Millaisia olotiloja muilla Superdieettiläisillä on ilmennyt?

torstai 10. toukokuuta 2012

5. päivä

Tänään ei oo menny ihan yhtä putkeen ruokavalion kanssa. Lounaalla söin ruisleipää 40g, vaikka hiilarit eivät kuulu 2-ohjelmassa lounaaseen. No tuskinpa se dieettiä kaataa, ja maistui kyllä tosi hyvältä!
Olen vähän käyny kurkkimassa vaa'alla ja nestettä on lähtenyt noin kilon verran. Saa nähdä mihin se sitten asettuu tässä viikonlopun edetessä.

Viikonloppuna on sitten tulossa äitienpäivä, ja olen ohjeistanut miestä, että mitään kakkua en halua, koska se ei kuulu nyt ruokavaliooni. Äitienpäivä mennään dieettipohjaisesti, ehdin kyllä syömään herkkuaamiaisen sitten kun SD on ohi. Toivon vain, että saisin nukkua aamulla piiitkään. Meillä kun on nuo nahkavekkarit, jotka heräävät kilkattamaan kukonlaulun aikaan. Muuten toivon äitienpäivältä mukavaa yhdessäoloa ja ulkoilua perheen kesken.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Treenihaasteita

Pienet lapset aiheuttavat hieman haasteita treenaamiseen. Kuntosalille ei pääse, ellei ole lastenvahtia. Harmi, ettei meidän salilla ole lastenhoitoa! Oliskin aika luksusta.

Superdieetissä on annettu ohjeet myös kotona treenaamiseen. Kokeilin eilen kotitreeniä, joka koostuu myös jättiläissarjoista. Sain ihan kivaa poltetta jalkoihin, peppuun ja vatsaan. Yritin tehdä treenin lasten leikkien ohella. Rakkaat lapset toivat pientä lisähaastetta.. Vai mitä sanotte treenistä, jossa punnerrusten lomassa pitää syödä välillä "leikkikakkua", hooverissa lapset ryömivät äidin alta, supermiehessä he tulevat makaamaan jalkojen päälle. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun 2,5 -vuotias teki kyykkyjä ja lantionnostoja yhtä aikaa kanssani. No nyt on ainakin 2/4 treeneistä suoritettuna, samon 2/4 aamuaerobisista. Jospa loppuviikolla sais aikaa tehdä loputkin!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Tärkeimmät aseet dieetissä

Tärkeimmät aseet painonpudotuksessa ovat:

1) ASENNE ja ajatukset. Tästä vois kirjoittaa kokonaisen postauksen. Mut pähkinänkuoressa: Jos on päättänyt onnistua, mikään ei ole esteenä. Jos ajattelee, että ei tästä tule mitään, todennäköisesti epäonnistuu. Ihminen voi päättää jo ennen ajatusta, mitä ajattelee. Tai miten ajattelee. Eli suhtaudun positiivisesti kaikkeen ja NAUTIN painonpudotusMATKASTA, en vain päämäärästä.

2) Digitaalinen keittiövaaka. Jotkut pitävät hifistelynä, mutta jos haluaa varmasti tuloksia, on parempi mennä gramman tarkkuudella.



3) Mittanauha kertoo edistymisen paremmin kuin puntari!




 4) Puhtaat ruoka-aineet. Hyviä rasvoja. Tarpeeksi protskua, oikeassa suhteessa hiilareita. Palautusjuoma. Oikea määrä treeniä. Siltikin. Pelkästään liikunta ei laihduta. Mutta jos haluaa muokata kroppaansa, on kuntosalitreenaus elintärkeää. 

Superdieetti on alkanut hyvin. 3. päivä menossa. Aamiaiseksi olen nauttinut smoothien, jossa rahkaa, marjoja, leseitä, mehukeittoa, soijalesitiiniä. Lounaaksi salaattia ja lihaa, välipalaksi rahkaa, marjoja ja pähkinöitä. Päivälliseksi hieman pastaa tai perunaa kera lihan ja salaatin. Iltapalaksi oon syönyt raejuustoa paljaaltaan, koska rakastan sitä! Sen lisäksi oon syöny leseitä mehukeiton joukossa.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Aloitusmitat

Tässä ne aloitusmitat 7.5.2012 aamulla.

Paino: 73,5
BMI: 26,6
Rasva%: (kotivaa'alla) 31,7
Lihas%: (kotivaa'alla) 33.0
Vyötärö kapein: 77cm
Vyötärö navan kohdalta: 86cm
Rinnan ympärys, alta: 82cm
Rinnan ympärys, päältä: 105 cm
Lantion ympärys, levein kohta: 97,5 cm
Vasen reisi: 55 cm
Oikea reisi: 54.5 cm
Vasen pohje: 37.5 cm
Oikea pohje: 37.5 cm
Vasen hauis, rentona: 32cm
Oikea hauis, rentona: 32cm
Masentaa eniten tuo navan seutu. Raskauksien jälkeen hieman löysää keskivartalolla. Huoh. Mut en tietenkään vaihtais noita rakkaita lapsia mihinkään.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Varaslähtö

Superdieetti starttaa virallisesti huomenna maanantaina, mutta aloitin syömään ohjeiden mukaan jo tänään sunnuntaina. "Miksi jättää huomiselle jotain mitä voit tehdä jo tänään?"
Tänään oli helppo käydä myös salilla tekemässä treeni, kun mies on kotona lastenvahtina. Ja voi huhhuijaa, mitä tykitystä! Treeni koostuu jättiläissarjoista, joissa koko kroppa käydään läpi yhteen putkeen ilman taukoja, ja sitten saa huohottaa pari minuuttia itseään keräten. Tykkäsin! Aivan erilainen tapa treenata ja varmasti rasva palaa. Liikkeet sai tehdä aika pienillä painoilla, koska tahti nopea. Mut viimesen kierroksen jälkeen koko kroppa tärisi ja lihakset huusivat armoa.

Nyt treenin jälkeisessä euforiassa oon ihan fiiliksissä ja todella tyytyväinen, että olen lähtenyt tähän mukaan! Ruokavalio ja treeniohjelmat on tehty ajatuksella, ja minun tarvitsee vain noudattaa niitä. Varsinkin, kun tässä on mennyt pari viikkoa hieman löysemmin, niin oikein odotan sitä virkeää olotilaa, mikä puhtaan ruuan syömisestä tulee! Rasvainen ruoka ja herkut saavat olon monesti väsyneeksi ja pöhöttyneeksi. Tästä se lähtee! Oikein paljon tsemppiä kaikille superdieettiläisille!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Fiilistelyä ja ostoksilla

Oijoi, kun superdieetin ruokavaliot + ohjelmat vaikuttaa lupaavilta.. Ihan varmasti tuloksia tulee! Kaappia on täydennetty tarvittavien ravinteiden osalta, joten huomenna varmaan alkaa pienellä varaslähdöllä ruokavalion noudattaminen. Ja ne aloitusmitat... Ehkä huomenna!

Minulla on kaksi pientä lasta ja aikaa itsensä hoitoon on aika niukasti. Mutta aion tehdä tarvittavat 4 (aamu)aerobista sekä treenata joko kotona tai salilla. Varmaan viikolla joutuu tekemään kotitreeniä, mutta jospa viikonloppuisin pääsis salille heilumaan. Onneksi mies on superisä, joka auttaa lastenhoidossa erinomaisesti ja antaa omaa aikaa treenailulle, sekä tsemppaa upeasti. Ilman läheisten tukea tämä olisi huomattavasti haastavampaa..